Ohjausmalli
Oppijan ohjauksen polku mallinnettuna esiopetuksesta työelämään tai jatko-opintoihin.
Kaksi mallia:
Malli 1. Oppijan ohjauksen polku esiopetuksesta työelämään tai jatko-opintoihin –malli on kokonaiskuvaus ohjauksen prosesseista.
Malli 2: Malli kuvaa toimijoittain jäsenneltynä ohjausta keskeisimpien toimijoiden kautta. Sen tarkoitus on kertoa tiivistetysti ohjauksen tehtävänjaosta ja kunkin toimijan tehtävistä ohjauksen polun eri vaiheissa
Malleissa ohjausta tarkastellaan laaja-alaisesti psykososiaalisen ja pedagogisen sekä ura- ja elämänsuunnittelun näkökulmista. Malleissa on kiinnitetty huomiota erityisesti siirtymävaiheisiin, jotta oppijan polku olisi mahdollisimman sujuva myös siirtymävaiheissa. Siirtymävaiheiden kohdalla on sujuvuuden kannalta pidetty tärkeänä sitä, että toiminta ja tehtävänjako eri osapuolien (myös koulujen ja oppilaitosten ulkopuolisten tahojen) välillä olisivat mahdollisimman selkeitä. Mallinnuksessa on myös huomioitu erityistä tukea tarvitsevat oppilaat ja opiskelijat. Mallia tehtäessä on mietitty, miten pitää toimia, että oppijan paras toteutuisi. Toisin sanoen on pyritty tavoiteltavalle tasolle. Ja kun on kyse seudullisesta mallista, on pyritty pysymään yhteisessä näkemyksessä tarpeeksi yleisellä, mutta kuitenkin riittävän yksityiskohtaisella tasolla. Tämä malli toimii pohjana/työkaluna jokaisen koulun tai oppilaitoksen omalle ohjaussuunnitelmalle.
Mukana mallin tuottamisessa ovat olleet Lapin ammattiopisto, Rovaniemen kaupunki, Ranua, Kittilä ja Enontekiö.
|
|
|
 |
|