Tutkintojen perusteet ja opetussuunnitelmat
Lain ammatillisesta koulutuksesta 630/1998 13§ mukaisesti Opetushallitus päättää ammatillisten perustutkintojen opetussuunnitelman perusteista. Lisäksi lain 630/1998 14§ säädetään, että koulutuksen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.
Lain ammatillisesta aikuiskoulutuksesta 631/1998 1§:n mukaan aikuisten ammatillisesta peruskoulutuksesta on voimassa, mitä ammatillisesta koulutuksesta annetussa laissa 630/1998 säädetään ja 13 § mukaan Opetushallitus päättää myös ammatillisten perustutkintojen tutkinnon perusteista. Lisäksi lain 631/1998 8§ säädetään, että koulutuksen järjestäjä päättää näyttötutkintoon valmistavan koulutuksen sisällöstä ja järjestämisestä tutkintojen perusteiden mukaisesti.
Rovaniemen koulutuskuntayhtymän hallintosäännön 4.12.2008 4§ mukaisesti Lapin ammattiopiston rehtori vahvistaa tulosaluetta koskevat opetussuunnitelmat.
OPH on käynnistänyt vuonna 2008 ammatilisten perustutkintojen perusteiden uudistamisen. Perusteet ja niiden pohjalta Lapin ammattiopiston opetussuunnitelman tutkintokohtaiset osat ovat uudistuneet tai uudistuvat alla luetellun aikataulun mukaisesti. Ammatillisen lisäkoulutuksen näyttötutkintojen perusteet uudistuvat jatkuvasti, ks. lisätietoa OPH:n sivulta.
2010 Uudistuvat perustutkinnot
Näihin tutkintoihin uudet opetussuunnitelman tutkintokohtaiset osat laaditaan 2010 syksyyn mennessä.
Tanssialan perustutkinto (Lapin urheiluopisto) Tietojenkäsittelyn perustutkinto Lentokoneasennuksen perustutkinto Kone- ja metallialan perustutkinto Pintakäsittelyalan perustutkinto Talotekniikan perustutkinto Maanmittausalan perustutkinto Puualan perustutkinto Puutarhatalouden perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Liikunnanohjauksen perustutkinto (Lapin urheiluopisto) Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto Kotityö- ja puhdistuspalvelujen perustutkinto Kotitalousopetuksen perusteet Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaavan ja valmistavan koulutuksen perusteet
2009 ja 2008 Uudistetut perustutkinnot
Näihin tutkintoihin Lapin ammattiopisto on laatinut uudistetut opetussuunnitelman tutkintokohtaiset osat.
Autoalan perustutkinto Elintarvikealan perustutkinto Logistiikan perustutkinto Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, Tekstiili- ja vaatetusalan perustutkinto Kaivosalan perustutkinto Maatalousalan perustutkinto Luonto- ja ympäristöalan perustutkinto Liiketalouden perustutkinto Matkailualan perustutkinto Hiusalan perustutkinto Kauneudenhoitoalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Metsäalan perustutkinto Rakennusalan perustutkinto
|