Mikä on ammatillinen perustutkinto?

Ammatillinen perustutkinto

Ammatillisen perustutkinnon tavoitteena on antaa opiskelijoille ammattitaidon saavuttamiseksi tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä valmiuksia itsenäiseen ammatinharjoittamiseen.
 
Ammatillisen peruskoulutuksen tavoitteena on lisäksi tukea opiskelijoiden kehitystä hyviksi ja tasapainoisiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi sekä antaa opiskelijoille jatko-opintojen, harrastusten sekä persoonallisuuden monipuolisen kehittämisen kannalta tarpeellisia tietoja ja taitoja sekä tukea elinikäistä oppimista.

Ammatillinen perustutkinto on myös väylä korkeakouluihin ja yliopistoihin!

Ammatillinen perustutkinto (3-vuotinen) antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden ammattikorkeakouluihin ja yliopistoihin. Ammatillinen peruskoulutus antaa myös monipuoliset valmiudet työelämään ja jatko-opintoihin, mm. ammatilliseen lisäkoulutukseen.