2. LUKU: Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet
1 § Opetukseen osallistuminen
Opiskelijan on osallistuttava opetukseen oman opiskelijaryhmän työ- tai lukujärjestyksen tai hänelle laaditun henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman / henkilökohtaisen näyttötutkinnon suorittamissuunnitelman mukaisesti. Opiskelijan on osallistuttava myös hänelle määrättyyn tai sovittuun lisä-, täydennys-, tuki- tai erityisopetukseen. Opiskelijan on suoritettava hänelle määrätyt oppimistehtävät ja harjoitukset tunnollisesti ja määräaikaan mennessä.
Oppitunnit sekä muut oppimistilanteet alkava täsmällisesti luku- tai työjärjestyksessä ilmoitettuna ajankohtana, jolloin opiskelijan on oltava paikalla. Opettaja voi evätä myöhästyneeltä opiskelijalta oikeuden osallistua oppitunnille, mikäli myöhästyneen opiskelijan mukaan ottaminen häiritsee oleellisesti ajoissa tulleiden oppimista ja opetusjärjestelyjä.
Opiskelijalle voidaan myöntää erityisin perustein vapautus opetukseen osallistumisesta. Opiskelijan on haettava vapautusta opetukseen osallistumisesta kirjallisesti ryhmänohjaajalta tai yksittäisen oppitunnin osalta kyseisen tunnin opettajalta. Yksittäisen oppitunnin osalta vapautusta voidaan hakea ko. oppitunnin opettajalta suullisesti, ellei opettaja toisin määrää. Vapautusta on haettava aina ennen ko. opetuksen alkamista.
Opiskelijan on korvattava tai hankittava muulla tavoin poissaolon tai myöhästymisen aikana järjestetyssä opetuksessa hankittavaksi tarkoitettu osaaminen riippumatta poissaoloon tai myöhästymiseen johtaneista syistä. Tämä tarkoittaa esim. lisäopetusta tai oppimistehtäviä tai pidempää työssäoppimista. Tämä korvattava oppiminen on suoritettava opettajan määräämällä tavalla.
Mikäli opiskelija sairastuu tai muusta syystä ei pääse osallistumaan opetukseen, hänen on viipymättä ilmoitettava poissaolosta opettajalle sekä ryhmänohjaajalle / vastuukouluttajalle. Poissaolon jälkeen opiskelijan on toimitettava ryhmänohjaajalle / vastuukouluttajalle hyväksyttävä selvitys tai todistus poissaolon syystä.
Opiskelija, joka luvatta tai ilmoittamatta on poissa opetuksesta yli kymmenen työpäivää, voidaan katsoa keskeyttäneen opintonsa.
Opintotuen tai työttömyysedun maksajalle (Kela, Koulutusrahasto, Työ- ja elinkeinotoimisto) ilmoitetaan opintojen keskeytymisestä tai poissaoloista etuuden maksajan antamien ohjeiden mukaisesti. Tämä voi tarkoittaa opiskelijan opintososiaalisten etujen tai työttömyysedun katkeamista.
Työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa viiden päivän yhtäjaksoinen luvaton poissaolo on laissa ehdoton keskeyttämisperuste. Opinnot voidaan myös keskeyttää, jos opiskelija on toistuvasti niin paljon poissa koulutuksesta, ettei hänen katsota suoriutuvan opinnoista suunnitellussa aikataulussa.
2 § Opintojen suoritusaika
Nuorten ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan on suoritettava tutkinto tai koulutus ryhmänsä opetuksen toteuttamissuunnitelman (ROPS) tai hyväksytyn henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) mukaisesti. Perustutkinnon suorittamisaika (opiskeluoikeus) on enintään 4 lukuvuotta. Tähän aikaan ei lasketa mahdollisia opintojen keskeytyksiä, jotka ovat olleet vähintään lukukauden mittaisia. Perustutkinnon tai siihen valmistavaan koulutukseen voidaan perustellusta syystä myöntää ROPS:a pidempi opiskeluaika.
Aikuisten ammatillisessa perus- ja lisäkoulutuksessa opiskelijan käytettävissä oleva opiskeluaika tarkennetaan hyväksytyssä henkilökohtaistamissuunnitelmassa.
HOPS tai henkilökohtaistamisuunnitelma on hyväksytty, kun siinä ovat opiskelijan, alaikäisen opiskelijan huoltajan sekä oppilaitoksen edustajan allekirjoitukset.
Henkilöstökoulutuksessa ja yksityisopiskelijan osalta opiskeluajasta on sovittu erikseen.
3 § Yleiset käyttäytymis-, pukeutumis- ym. ohjeet
Opiskelijan on käyttäydyttävä ja pukeuduttava asiallisesti. Sisätiloissa järjestettävillä luokka-oppitunneilla, opiskelijaravintolassa ja muissa yhteisissä sisätiloissa ei pidetä päällä ulkovaatteita tai työvaatteita / -haalareita eikä päähinettä. Työtehtävien aikana on käytettävä työtehtävien ja työturvallisuuden edellyttämää työ- ja suojavaatetusta.
Opiskelijoiden, vierailijoiden ja henkilökunnan on kohdeltava toisiaan kunnioittavasti ja tasa-arvoisesti. Ketään ei saa syrjiä tai kiusata henkilökohtaisten ominaisuuksien esim. sukupuolen, vammaisuuden, kansalaisuuden, etnisen taustan tai sukupuolisen suuntautuneisuuden perusteella.
Kaikenlainen omaa ja muiden opetusta, opiskelua ja oppilaitoksen tiloissa viihtymistä häiritsevä ja kiusaava toiminta sekä seksuaalinen häirintä on kielletty. Myös kaikenlainen yllyttäminen kiusaamiseen, syrjintään tai seksuaaliseen häirintään on kielletty.
Opiskelijaravintolassa on noudateltava siisteyttä, hyviä ruokailutapoja ja henkilökunnan antamia ohjeita sekä ruokailuaikoja. Ruokailuastiat ja -välineet, ruuantähteet ja roskat on toimitettava astiankeräyspisteeseen ja lajiteltava ohjeiden mukaisesti.
Ruokien ja juomien tuonti ja niiden nauttiminen opetustiloissa ja -tilaisuuksissa on kielletty. Kielto ei koske erik-seen tähän tarkoitukseen varattuja ruokailu- tms. tiloja.
Soittimien, matkapuhelimien ja -viestimien sekä kameroiden käyttö oppituntien ja opetustilanteiden ja tilaisuuksien aikana on kielletty. Myös oppituntien ja opetustilanteiden nauhoittaminen tai kuvaaminen on kielletty. Oppitunnin opettaja voi erikseen antaa luvan opetukseen liittyvään matkapuhelimen käyttämiseen tai oppitunnin nauhoittamiseen / kuvaamiseen. Oppilaitoksen avoimissa tilaisuuksissa kuvaaminen on sallittu, ellei sitä ole perustellusta syystä erikseen kielletty.
4 § Turvallisuus
Opiskelija on velvollinen noudattamaan järjestyslakia sekä työturvallisuutta koskevia lakeja, ohjeita ja määräyksiä sekä muita oppilaitoksen ja kiinteistön turvallisuusohjeita.
Opiskelijan on käytettävä työtehtävien ja työturvallisuuden edellyttämiä suojavaatteita, suojaimia ja turvavälineitä.
Tapaturman sattuessa opiskelijan on otettava välittömästi yhteyttä opettajaan tai muuhun henkilöstöön kuuluvaan sekä mahdollisuuksien mukaan annettava tarvittaessa ensiapua.
Opiskelijalla on velvollisuus puuttua havaitsemiin työturvallisuuden tai yleisen turvallisuuden puutteisiin tai epäkohtiin ilmoittamalla asiasta opettajalle tai henkilökunnalle.
Työpaikalla tapahtuvassa työssäoppimisessa työsuojelusta ja työturvallisuudesta vastaa työnantaja siten kuin oppilaitoksen ja työpaikan välisessä sopimuksessa on sovittu.
Opiskelijalla on velvollisuus pitää salassa oppilaitoksessa tai työpaikalla käytännön työtehtävien yhteydessä järjestetyssä koulutuksessa saamansa luottamukselliset tai salassa pidettävät tiedot.
5 § Opintosuoritukset
Opiskelija ei saa syyllistyä vilppiin opintosuorituksia ja oppimistehtäviä tehdessään ja esittäessään. Opintosuori-tuksia ja oppimistehtäviä ovat mm. harjoitustehtävät, kokeet, näytöt, opinnäytetyöt ja projektityöt.
Henkilökohtaisesti tehtäväksi tarkoitetut opintosuoritukset ja oppimistehtävät on tehtävä itse. Lunttaaminen sekä toisten opiskelijoiden tai muiden henkilöiden tekemien töiden kopioiminen ja omana työnä esittäminen on kielletty. Myös toisen opiskelijan auttaminen vilppiin on kielletty.
Matkapuhelimen ja -viestimen käyttäminen tai käsittely koetilanteessa on kielletty. Käyttö rinnastetaan vilppiin / lunttaamiseen ja merkitsee suorituksen hylkäämistä. Matkapuhelimen käytöstä näyttö- tai tutkintotilaisuudessa ohjeistetaan erikseen.
6 § Ympäristö ja siisteys
Jokainen opiskelija on velvollinen pitämään oppilaitoksen kiinteistöt ja niiden ympäristöt siistinä. Roskat, jätteet ja kierrätettävät materiaalit on toimitettava ja lajiteltava niille varattuihin astioihin tai paikkoihin noudattaen lajitteluohjeita.
7 § Liikenne ja ajoneuvojen pysäköinti
Koulumatkoilla ja oppilaitoksen alueilla on noudatettava yleisiä liikennemääräyksiä, jotka on osoitettu liikennemerkein.
Ajoneuvojen ja jalankulkijoiden on käytettä oppilaitoksen alueella niille varattuja kulkureittejä ja teitä.
Oppilaitoksen piha-alueilla ja pysäköintialueilla liikkuessa on noudatettava erityistä varovaisuutta ja ajettava hitaasti (alle 20 km/h, ellei liikennemerkein ole toisin merkitty).
Tarpeeton ajoneuvolla ajaminen ja häiritsevä ajoneuvossa olevien musiikkilaitteiden soittaminen tai ajoneuvon äänekäs käyttäminen on oppilaitoksen alueella kielletty.
Ajoneuvot (autot, pyörät, mopot jne.) on pysäköitävä niille varatuille paikoille. Ajoneuvojen pysäköinti viheralueille ja pelastusteille tai muuten liikennemerkein osoitetuille pysäköintikieltoalueille on ehdottomasti kielletty. Virhepysäköinnistä oppilaitoksen kiinteistön alueella sekä sen ulkopuolella voi poliisi tai kunnallinen pysäköinninvalvonta sakottaa. Pelastusteille tai pysäköintialueiden ulkopuolille pysäköidyt ajoneuvot voidaan siirtää tai hinata pois. Siirtokustannuksista ja siirrosta mahdollisesti ajoneuvolle aiheutuneista vahingoista vastaa ajoneuvon omistaja tai haltija
Pysäköintialueilla on myös erikseen ostettavia maksullisia lämmitystolpalla tai pistorasialla varattuja autopaikkoja. Näihin pysäköinti on sallittu vain autopaikan varanneille. Lämmitystolpan / pistorasian kansi on pidettävä aina lukittuna eikä siihen saa jättää lämmitysjohtoa sähköverkkoon kytkettynä silloin, kun sitä ei ole kytketty ajoneuvoon. Sisätilanlämmittimen käyttö on kielletty. Ajoneuvojen tyhjäkäynti oppilaitoksen alueella ja pysäköintialueilla on kielletty.